KO-KOO-MO & ROP : Jälleenrakentaminen
TIEDOTE
Kulttuuritalo Laikku | Galleria | Keskustori 4 33100 Tampere | 17.02.-24.03.2024
KO-KOO-MO & ROP: JÄLLEENRAKENTAMINEN
Työryhmät KO-KOO-MO ja ROP ovat aloittaneet taiteellisen ja teknisen yhteistyön vuoden 2024 alusta. Yhteistyön tavoitteena on toteuttaa tulevina vuosina sarja monitaiteellisia hankkeita, jotka koostuvat ympäristötaideteoksista, teatterista, työpajoista sekä taidenäyttelyistä.
KO-KOO-MO:n ja ROP:n teosten peruselementteinä toimivat erimuotoiset ja -kokoiset rakennuspalikastot, jotka ovat ryhmien itse suunnittelemia. Palikoiden pohjalta rakentuvat yhteistyössä suunnitellutveistokset. Palikkaveistokset ovat yleisölle suunnattujen työpajojen materiaalina, sekä toimivat Palikkateatteri-esitysten tarpeistona. Veistoksista tulee koostumaan myös ympäristöteosten sarja, jossa ne skaalataan monumentaaliseen kokoon ulkotilaan pystytettäviksi.
Taiteellisen työskentelymme yhteisenä teemana on jälleenrakentaminen. Se viittaa sekä fyysiseen toimintaan, korjaamiseen ja uudelleen tekemisen tarpeeseen, mutta myös henkiseen eheytymiseen, kykyyn vaalia ja purkaa ajatusrakenteita; ajatella ne uudelleen, myös uuteen muotoon.
Teemamme on maailmassa taas kerran varsin ajankohtainen. Käynnissä olevien sotien arvaamattomat lopputulokset, ilmaston lämpeneminen, energiamurros ja maapallon resurssien käyttö pakottavat meidät muokkaamaan vanhoja käytösmalleja ja ajattelun tapoja kasvavalla vauhdilla. Meillä on kiistaton tarve oppia työskentelemään paremmin yhdessä, ihmislajina. Haasteet vaativat meitä oppimaan ajattelemaan ilman rajoja, ratkaisemaan ongelmia aidosti globaalisti, ei vain alueellisesti. Ihmiskunta on jonossa seisova dominopalikasto: yksikin epävakaa palikka voi kaataa koko rakenteen.
Haluamme edistää omalta osaltamme taiteen kautta tätä eheytymistä, vakautta. Palikastojen kanssa tapahtuva saavutettava ja vuorovaikutteinen työskentely luo tilan dialogille, joka ei tarvitse samaa kieltä tai sanoja. Se perustuu kaikkia ihmisiä yhdistävään kokoamisen ja rakentamisen luovaan aktiin. Teoksemme ovat leikki, joka muuttuu ja muovautuu loputtomasti osallistujiensa mukana. Leikki, joka tapahtuu ihmisyyden perusolemuksen äärellä, ei ulkoapäin aseteltujen oletusten kautta.
Jälleenrakentaminen on ideaalina yhteinen ajatus, yhteistyönä konkretisoituva. Jälleenrakentajien ja heidän käyttämiensä rakenteiden osat tulee mahdollisesta erilaisuudestaan huolimatta olla yhteen sopivat, osiensa toisiaan tukeva kokonaisuus. Tällainen rakenne voidaan kaataa, mutta myös rekonstruoida entiselleen – tai uuteen muotoon.
Palikoilla rakentaminen on yksi kuvanveiston muoto ja palikoiden avulla voidaan veistää lukemattomia erilaisia kokonaisuuksia, muotoja ja merkityksiä. Orgaaniset palikat ovat 100% kierrätettäviä niin materiaalinsa kuin muotojensakin suhteen.
Kulttuuritalo Laikun galleriaan on ripustettu jälleenrakennustyömaa. Työmaa on vuorovaikutuksellinen ja avoin tila kohdata ja kokea oma luovuus osana yhteistä rakennetta.
Tervetuloa, jälleenrakentamaan!
KO-KOO-MO Palikasto ”Elävä veistos”
Elävä Veistos -palikasto on taidelähtöinen leikkimisen apuväline. Palikoiden muotoilussa ja valmistuksessa ovat ensisijaisia arvoja esteettisyys, eettisyys ja ekologisuus, ikärajaton käyttöturvallisuus huomioiden. Elävä Veistos -palikaston pohjana on Ihmisenmuotoinen jälleenrakennussarja®. Jälleenrakennussarja esittää ihmisen rakentuvana ja rakentavana, rikkoutuvana ja rikkovana sekä jälleenrakentuvana ja jälleenrakentavana toimijana.
Palikaston elävöittäjänä toimii KO-KOO-MO -konseptiin kuuluva Palikkateatteri. Palikkateatteri johdattaa katsojan erilaisiin maailmoihin esitystaiteen keinoin. Palikkateatteri on visuaalista teatteria, joka aktivoi abstraktin muodon ja sen kohtaavan ihmisen mielikuvituksen. Esitys tarjoaa näkökulmia luovuuteen ja merkitys syntyy siitä, kun kokija tekee oman tulkintansa kokemastaan. Esitys on suunnattu kaikenikäisille ja kaikenkielisille. www.ko-koo-mo.fi
ROP Palikasto ”Tyhjää täysi”
ROP suunnittelee vuoden 2024 aikana rakennuspalikaston nimeltään ”Tyhjää täysi”. Se pohjaa sisällöllisesti käsitteisiin tyhjä (ei-mitään) ja täysi (kaikki). Palikasto pyrkii luomaan tälle filosofisesti syvälliselle käsiteparille lystikkäitä ja yllättäviä fyysisiä muotoja.
Sarjan nimi on sanaleikki, joka kuvastaa sekä sen olemusta että sanomaa: tyhjää täysi. Jos jotain tai jokin on täynnä, se pitää tyhjätä, aloittaa uusi. Toisaalta nimi viittaa tyhjyyden täydellisyyteen, täynnä tyhjää. ROP:n palikasto tulee olemaan yksi osa ROP:n ja KO-KOO-MO:n yhteisten, monitaiteellisten hankkeiden sarjaa. www.rop.fi
Jälleenrakentaminen-näyttelyn taiteilijatapaaminen lauantaina 23.03. kello 14.
Palikkateatteria -esitys lauantaina 23.03. kello 13 ja 15 Kulttuuritalo Laikun Musiikkisalissa (3. krs) Kaikenikäisille, sanaton, maksuton, kesto noin 35 minuuttia. Esitykset ovat osa lastenkulttuurikeskus Rullan rasismin vastaisen viikon "Rullaan mahtuu koko maailma" tapahtumaa.